Etusivu 2005 | Viikot 26-28 | Viikot 29-30 | Elokuu


  

ELOKUU

 

Elokuulla elämä risaseksi

 

Monesti hämmästelee, kuinka moni-ilmeinen lapin kesä saattaa ollakin. Täyden hellejakson jälkeen paluu pohjoisen arkeen on arvaamattoman nopea.  Useana päivänä vain 12 astetta jolloin jäämeren kostea mylverrys vie mielen matalalle. Järvelle ei mitään asiaa, varsinkin kun saaressa jää tärkeimmäksi askareeksi kammin lämmitys dekkareiden ja torkkujen välissä. Lapin Radion kuuntelukin alkaa raivostuttaa jokapaikan Anne Mattiloiden soidessa päivästä toiseen. Klassinenkin alkaa kuulostaa jo mukiinmenevältä, ja varsinkin älykkäät keskusteluohjelmat ovat mannaa tylsyyteen vaipuneelle mielelle.

Voisi kuvitella, että verkkokalastus olisi Inarilla Ylivoimainen saalistusmuoto, mutta todellisuus voi olla karumpi. Kaverin pitkät verkkojatat ovat aamu aamun jälkeen lähes tyhjänä, eikä ammattikalastajien saaliit ole kuulemma juurikaan parempia. Muutaman tunnin uistelureissulla kilomäärä on suurempi kuin mitä toistakymmentä verkkoa pyytää. Tietenkin nyt puhutaan pääasiassa siian verkkopyynnistä. Kovien tuulien vuoksi on verkot yritettävä laskea saarten suojaan, jonne myrskytuulet eivät pääse myllertämään. Silti pirunmoisia paskakasoja parin päivän kokemisen jäljiltä vedestä nousee. Radion säätiedot pelaavat täällä vain viitteellisesti.

Kuun puolivälissä saan taas uistelukipinän, ja uuden kaiun ja uusien virittelyjen avulla alkaa kalakin taas ravistella vetäjän vehkeitä. Olen kavereiden juttujen perusteella rakennellut läkkäröiden avulla kevytuintisiin lusikoihin hillittömiä uinteja. Hitaassa vauhdissa niihin napsahtelee tämän tästä kohtalaisia taimenia, ja takilassa syvällä uitettuna Flutter Spooniin pari jytkyä rautua, joista suurin lähes kolmikiloinen. Jälleen syksyn värinä pelaa taas ylivoimaisesti lähes neonvihreä teippaus.Kuun loppupuoli kuitenkin muutamina tyynempinä päivinä antaa joitakin kivoja uistelupäiviä, ja saan Hirvinuoran alueelta päivittäin mukavia kilon parin taimenia. On vaikea saada mitään tuntumaa kaloihin, koska yhtenä päivänä syö pinnasta ja toisena taas ottaa takilaan yli kymmenestä metristä.

Kuun viimeinen päivä on kaunis, ja säätiedotuksista poiketen mukava liplattava aurinkoinen sää hellii lämpimällään takin poisottoon. Muitakin syksyn parempia ottikelejä ounastelevia vetäjiä on Hirvinuora kerännyt onneaan koittamaan lähes ruuhkaksi saakka. Nuorassa on hankala paikka, johon olen muutamia vieheitä jo tänä kesänä joutunut luovuttamaan. Sitä välttääkseni käännyn takaisin nuoran keskivaiheilla, ja ajelen takaisin kohti Sammakkoselkää. Keskellä nuoraa takilaan tempaisee, enkä tajua ennen kuin kalan tempaistessa siimaa viisikymmentä metriä, että nyt on tosi kyseessä. Kun ajatus selviää alkaa tosi koitos, jonka aikana kiskon hätäpäissäni plaanareitakin pois kalan surffatessa pinnassa puolelta toiselle. Kun luulen saavani väsytysväylän puhdistetuksi, kala irtoaa ilman sen kummempaa reuhtomista. Seuraa vain hiljainen hetki. Arvelin sen olleen ehkä viisikiloisen, tai suuremman. Mutta niinhän isot aina karkaavat, joten tästä kalasta ei sitten muuta kuin muistokuva jäänyt. Tosin ajatus, että mahdollisuus minullakin suurten saamiseen on olemassa. Jää vain tuntuma, että vehkeet eivät pelanneet, koska koukkuja kokeillessa ne tuntuivat tietysti melko tylsiltä ja liian pieniltä. Tästä seuraa tietysti matka Ivalon suutariin, jotta saadaan vieheisiin kunnon kamasan koukkuja.

Elokuun kuvia